12.3.2023/Ajankohtaista

Parasta aikaa perheen kanssa – yhteistyöartikkeli Suomen Ladun kanssa

Perhe istuu kalliolla

Perheretkeilyn ei tarvitse olla vaativa suoritus, vaan se voi olla perheen yhteinen ja odotettu seikkailu. Lue vinkit onnistuneeseen perheretkeen.

Kuva: Lassi Katajarinne

Perheretkeily on yhteinen seikkailu

Retkeily sopii kaikille. Myös perheen pienimmille. Tärkeintä ei ole kuljetut kilometrit tai huiputetut tunturit, vaan perheen kiireetön, yhteinen aika luontoa ja elämää ihmetellen.

Periaatteessa retkelle voi lähteä pientenkin lasten kanssa ilman sen kummempia etukäteisvalmisteluja, mutta viisas vanhempi varautuu ja nostaa samalla onnistuneen perheretken todennäköisyyttä.

Lapsia ja aikuisia motivoivat retkellä eri asiat. Kun aikuinen innostuu patikoinnin kuluttamista kaloreista, niin lapsille pelkkä polkua pitkin tallaaminen saattaa olla tylsin kuviteltavissa oleva asia. Lapselle retki kannattaakin myydä metsäseikkailuna, jonka aikana mennään katsomaan jännittäviä kallioita tai ihmeellistä puroa.

Kävellessä voi myös keksiä lauluja tai tarinoita, tarkkailla luontoa ja pitää yhdessä hauskaa.

Retkelle kannattaa lähteä myös aina täysin vatsoin, sillä nälkäkiukku ei ole hyvää retkiseuraa.

Varusteet löytyvät kotoa

Lyhyelle retkelle ei tarvitse kurvata retkeilykaupan kautta, vaan käyttää voi niitä varusteita, joita kotoa löytyy: reppu, sään mukainen vaatetus ja kengät, juoma- tai termospullo.

Retki menee helposti pilalle, jos tulee kylmä tai kastuu. Kesällä myös helteeltä suojautuminen on tärkeää.

Lähde lähiretkelle

Merta edemmäs ei kannata lähteä kalaan, sama pätee myös perheen kanssa retkeilyyn. Suomessa löytyy jopa kaupunkien keskusta-alueilta luonnonkauniita retkikohteita, joissa riittää tutkittavaa useammallekin retkelle.

Lähikohteissa retkeily mahdollistaa lyhyet arkiretket, kun aikaa ei mene siirtymisiin. Se on myös ekologisesti kestävä tapa retkeillä, erityisesti jos kohde on kävely- tai pyörämatkan päässä.

Alkuillastakin voi retkeillä ja pakata eväät mukaan. Näin syntyy iltapalaretki. Kylmemmällä ilmalla yöpuvun voi pukea valmiiksi ulkovaatteiden alle, joten iltapalaretken jälkeen kotona odottaa vain hampaiden pesu ennen nukkumatin saapumista.

Luonto odottaa tarkkailijaansa

Varsinkin pienten lasten kanssa luonnon tarkkailu ja ihmettely on yleensä riittävä puuha retkelle. Minneköhän muurahainen on matkalla? Onko tämä männyn vai kuusen käpy? Näitkö linnun? Onkohan sillä poikasia?

Hauskaa yhteistä tekemistä tarjoaa Suomen Ladun luontobingo, jonka voi ladata tai tulostaa matkaan mukaan.

Lisää vinkkejä perheen kanssa retkeilyyn ja ulkoiluun löydät Suomen Ladun kotisivuilta suomenlatu.fi/perheliikunta

Varusteet ja vinkit perheretkelle

  • Pue päälle sään mukainen vaatetus. Saappaat on hyvä vaihtoehto jalkaan.
  • Pakkaa reppuun istuinalustat, tarvittaessa sadevaatteet, termari ja hyvät eväät.
  • Myös äidin tai isän taskuun kannattaa piilottaa pienet herkut, joilla houkutella väsynyt pikku retkeilijä jaksamaan perille asti.
  • Muista kunnioittaa luontoa. Metsään mahtuu ääntä mutta huomioithan sen asukkaat.
  • Älä roskaa. Tuo se kotiin, minkä metsään viet.
  • Näytä aikuisena esimerkkiä: tutki, innostu ja kiinnostu luonnon pienistä ihmeistä ja touhuista yhdessä lapsen kanssa.

Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Suomen Ladun kumppanin Nokian Jalkineiden kanssa.