Ihana saapasmuisto lapsuudesta Pohjois-Pohjanmaalta
Naapurissani asui poika, joka oli lähes saman ikäinen kanssani – hän oli noin kolme kuukautta vanhempi kuin minä. Leikimme yhdessä lähes päivittäin pelloilla, rannoilla ja metsissä möyrien. Ja aina piti olla kumisaappaat jalassa.
Siirtyminen värikkäistä lasten kumppareista pitkävartisiin, mustiin ”miesten” saappaisiin oli tärkeä juttu: sen jälkeen kumisaappaat saattoi asettaa reteästi ulkoportaille isän tai isoisän samanlaisten saappaiden viereen.
Minua harmitti kuitenkin yksi asia – nimittäin se, että naapurinpojalla oli yhtä numeroa isommat saappaat kuin minulla. Se tarkoitti sitä, että hänen saappaissaan oli aavistuksen verran pidemmät varret. Ja senpäs hän aina muisti nostaa esille: hän kahlasi ojan yli kohdasta, jossa hänellä itsellään juuri ja juuri riittivät saapasvarret. Yli päästyään hän kehotti minua seuraamaan, ja jouduin nolona jättämään kahlaamisen kesken.
Aloin tietysti kinuta itselleni uusia saappaita, jotta sain itsekin ISOT saappaat. Sitten kun ne sain, olin tyytyväinen: nyt en jäisi enää nolosti rannalle. Vaan mikä pettymys olikin huomata, että naapurin poikakin oli saanut uudet saappaat! Ja taas yhtä numeroa isommat kuin minulla. Voi sitä harmituksen määrää. Omat uudet saappaat eivät tuntuneet enää miltään, kun tiesi, että pitäisi odottaa taas ainakin vuosi uusia saappaita.
Terveisin nimimerkki: ”Nyt jo kokoonsa tyytyväinen”
Kuva Tiina Kolehmainen