HAI-SAAPPAAN TARINA
Hai-saappaan valmistus aloitettiin vuonna 1968. Lähes jokaisella suomalaisella on muistoja Hai-saappaista elämänsä varrelta. Nokian Jalkineet on valmistanut kumisaappaita virkistyskäyttöön jo ennen Hai-saapasta, joka lanseerattiin alun perin purjehduskäyttöön. Alusta lähtien oli aistittavissa, että Haista on tulossa Ilmiö.
Vuosien saatossa Hai-saappaasta kehittyi monikäyttöinen yleissaapas, joka säilytti suosionsa purjehtijoiden keskuudessa. Ensimmäiset miesten malliston värit olivat musta, sininen ja valkoinen ja naisten punainen, sininen sekä valkoinen. Tänä päivänä suosituimmat värit ovat klassinen musta ja tummanpunainen. Sininen ja keltainen kuuluvat myös perusvärivalikoimaan.
Eipä tule mieleen toista saapasta, jota olisi valmistettu yhtä monenvärisenä. Erityisesti 1960
1970-luku ja 80-luku olivat Hai-saappaiden kulta-aikaa; saappaita tehtiin usean kokoisina ja värisinä.
1990-luvulla Hai-saappaat olivat hetken pois tuotannosta mutta 2000-luvulla ne lanseerattiin uudelleen. Uuden konseptin mukaan joka kaudelle tuodaan uusia sesonkivärejä, jotka ovat myynnissä rajoitetun ajan. Tämän pohjalta syntyi myös Hai Tricolor -väriyhdistelmä: tutun valkoisen värin lisäksi kahta muuta väriä; pääväri sekä kolmas väri, joka toistuu pohjassa sekä kauluksen somisteraidassa.
Hai-perhe voi hyvin ja on kasvanut uusilla malleilla 2010-luvulla: vuonna 2010 lanseerattiin Hai Kids -saappaat ja vuonna 2015 Hai Low -nilkkurit, joista on kehittynyt uusi, erityisesti nuorison suosima klassikko. Muun muassa startup-yritysten kokoontumiseen Helsingin Slushiin tilattiin 2016 erikoiserä mustia Hai Lowta, joihin kaikki pääpuhujat puettiin. Hai Lowt nähtiin Slushissa muiden muassa Norjan prinssi Haakonin jalassa. Vuonna 2017 Slushissa oltiin luumunvärisissä Hai Lowssa ja 2018 Slush-väri oli kirkkaan keltainen.
Syksyn 2019 Hai-saappaiden sesonkivärit olivat purppura, vaalean harmaa, okra ja tummansininen.
Syksyn 2020 sesonkivärit ovat raikkaan trendikkäät tumma turkoosi, tumma pinkki ja rypäle.
Katumuodin klassikon tarina jatkuu monin verroin vahvempana ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!